P ä i v ä k o t i   N i s u n j y v ä
AjankohtaistaHenkilökuntaPäivä- ja viikkorytmiHoitoajatJuttuarkisto
Elokuussa 2005 toimintansa aloittanut päiväkotimme sijaitsee keskeisellä paikalla Vehniän kylää. Samassa rakennuksessa toimii Vehniän koulu, joten toimimme tiiviissä yhteistyössä varsinkin esiopetuksen ja alkuopetusluokkien kanssa. Meillä on uusien ja viihtyisien tilojen lisäksi oma aidattu piha-alue, jonka jaamme osittain myös esiopetuslasten kanssa. Koulun pihapiiri luistelu- ja pallokenttineen sekä koulun liikuntasali ovat viikoittaisessa käytössämme.

Aito maalaisympäristö ja monipuolinen luonto tarjoavat ihanteelliset olosuhteet toiminnallemme. Toivomme usein tehtävien metsä- ja luontoretkien herättävän lapsessa rakkauden ja kiinnostuksen luonnon ihmeisiin, tutkimiseen ja samalla myös oppimiseen. Leikillä on keskeinen sija lapsen hoitopäivässä, mutta elämyksiä ja oppimiskokemuksia tarjotaan myös musiikin, kuvataiteen, itseilmaisun, työkasvatuksen ja satujen kautta.

Toiminta-ajatuksemme on:
 " s y l i ä  ja  s i l i t y s t ä , s i l m i i n k a t s e l u a  ja  k u u n t e l u a "
eli haluamme tarjota lapselle kiireettömän, turvallisen ja lasta kunnioittavan hoidon. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö koituu lapsen parhaaksi.

Lisätietoja päiväkodistamme ja vapaista hoitopaikoista antavat
-  päivähoidon ohjaaja Marja-Leena Savola, päivähoitotoimisto, puh.
014-2678150
  
ja gsm 040-8346445
-  lastentarhanopettaja Sirja Callén, päiväkoti, puh. 014 -2678 140
   ja 0400-581 484 (tekstiviestit)

 

 

Päiväkoti Nisunjyvä
email: vehnian.paivakoti(at)laukaa.fi

© teksti: Pirkko Hirvi  -  toteutus: webmaster